Karkauspäivänä vierailen Turussa, sillä minut on kutsuttu vetämään itkuvirsityöpaja Turun rumpupiirin yhteydessä. Kyseessä on matalan kynnyksen tutustumistyöpaja, jossa johdatan itkuvirsiperinteeseen. Mukaan mahtuu tavallista itkuvirsityöpajaa enemmän osallistujia, mistä johtuu, että ihan kaikkien ei välttämättä tarvitse tällä kertaa ottaa omaa itkuvuoroa – lupaan kuitenkin, että kaikki halukkaat pääsevät ääneen ja kuulluiksi!
Tämä on matalan kynnyksen mahdollisuus osallistua, jos itkuvirsiperinne ja sen keinot kiinnostavat, mutta et ole varma, luonnistuuko itkuvirsi-ilmaisu sinulta – lupaan kuitenkin, että onnistuu kyllä jos koetat! . Tähän piiriin voi hyvin osallistua myös kannattelemalla ja myötäilemällä muiden tunteita sekä osallistumalla yhteisen itkumelodian laulamiseen: itkumelodia muodostuu eräänlaiseksi mantraksi, joka vie itkumatkaa pala palalta eteenpäin alusta sen loppuun asti. Mitään ennakko-osaamista ei kuitenkaan tarvita myöskään oman itkuvuoron ottamiseen: se vaatii vain halua heittäytyä, ja jos sen teet, saat kokea, kuinka vapauttava kokemus se on!
Itkuvirsityöpajan jälkeen on lisäksi mahdollisuus osallistua shamanistiseen rumpupiiriin, joka alkaa noin klo 17.30 – on myös mahdollista osallistua pelkästään itkuvirsityöpajaan tai pelkästään rumpupiiriin. Osallistumismaksu (20 euroa tai 15 euroa opiskelijoilta, eläkeläisiltä tai työttömiltä) on kuitenkin sama riippumatta siitä, osallistutko molempiin vai vain toiseen piiriin.
Rumpupiiri ja itkuvirsityöpaja Turussa lauantaina, 29.2.2020 klo 14–n. 19.30
Elävän kulttuurin Koroinen
Koroistentie 2, 20380 Turku
Tarkemmat tiedot tapahtumasta löydät Facebookista
Ilmoittautumiset Saila Anttilalle mieluiten Facebookin yksityisviestillä. Kerrothan hänelle, jos olet osallistumassa ensimmäistä kertaa shamanistiseen rumpupiiriin.
Täältä löydät lisää tietoa itkuvirsistä
Kuumottaako itkeminen ryhmässä? Ei hätää – nyt on mahdollista saada myös henkilökohtaista itkuohjausta etänä tai kasvokkain Helsingissä.