Äänellä itkeminen avaa yhteyden sukupolvien ketjuun ainutlaatuisella tavalla. Tule mukaan vapauttamaan ylisukupolvisia taakkoja itkuvirren eli ääneen itkemisen ja piirityöskentelyn keinoin!
Tervetuloa itkupäivään, jonka teemana on perhe ja suku.
Taakkasiirtymät ovat työstämättömiä yksilöllisiä tai yhteisöllisiä ongelmia, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Niin kauan kuin niitä ei käsitellä, joku ottaa ne aina uudelleen kantaakseen, joten taakkasiirtymät voivat olla peräisin useammankin sukupolven takaa. Ainoastaan traumojen kohtaaminen ja käsittely katkaisee kierteen – muuten taakat siirtyvät aina seuraavalle sukupolvelle.
Aiemmat sukupolvet osasivat purkaa tunteita ja menetyksiä yhteisöllisesti itkuvirren keinoin. Tätä esivanhempien viisautta voimme hyödyntää hyvinvoinnin lähteenä tänäkin päivänä.
Karjalaiseen ääneen itkemisen perinteeseen eli itkuvirsiin pohjautuvalla menetelmällä on mahdollista päästä käsiksi ja sanoittaa ja ilmaista kipeitäkin tunteita. Tämän kertaisen Itkupäivän aikana työstämme teeman mukaisesti etenkin perheeseen ja sukuun liittyviä ongelmia, traumoja, jännitteitä, menetyksiä ja kipeitä tunteita.
Saamme jakaa tunteemme yhteisöllisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä, pienryhmässä. Itkuvirren lisäksi käytämme välineenä piirityöskentelyä ja teemme erilaisia kehollisia ja luovia harjoituksia: tanssimme, laulamme ja kirjoitamme. Yhteisöllisen työskentelyn lisäksi saamme aikaa keskittyä oman itkun työstämiseen ja kirjoittamiseen ennen kuin kokoonnumme itkemään ne toisillemme ääneen.
Ääneen itkeminen vapauttaa stressiä ja ahdistusta, ja ennaltaehkäisee masennusta. Olo itkupäivän jälkeen on useimmiten kevyt ja vapautunut. Itkupäivän päätämme lisäksi vielä voimauttavaan rummutukseen.
Mitään ennakkotietoja tai -taitoja ei tarvita, ainoastaan avoin mieli ja halu heittäytyä tunteisiin.
Itkupäivä pidetään Elon tilassa Forssassa, osoitteessa Keskuskatu 7, sisäpiha. Paikalle pääsee helposti myös kauempaa julkisilla liikennevälineillä, sillä se sijaitsee noin 200 metriä Forssan linja-autoasemasta.
Pidämme päivän aikana lounastauon – vastapäätä on italialainen ravintola Gusto, josta voimme hakea noutoruokaa tai siirtyä sinne ruokailemaan, mutta voit myös halutessasi ottaa mukaan omat eväät – käytettävissä on viereisen talon keittiö.
Tila on väljä ja osallistujien määrä rajoitettu (maksimissaan 6 henkilöä), joten pystymme huolehtimaan turvaväleistä.
Ota mukaan:
- muistiinpanovälineet
- itkuliina, esimerkiksi valkoinen kangasnenäliina, jos sinulla on
- vesipullo
- halutessasi rumpu tai helistin, jos sinulla on
Itkupäivän hinta on 75 euroa (sis.alv) ja se sisältää ohjelman lisäksi teetä ja pientä purtavaa. (Lounas ei sisälly hintaan)
Ohjaaja
Katariina Krabbe (folkloristi, FM) on Tunnesukelluksen perustaja ja kokenut luovaan tunneilmaisuun keskittyvien piirien vetäjä. Hänellä on taito luoda turvallinen ilmapiiri, jossa tunteisiin voi heittäytyä. Itkuvirsiperinteeseen hän perehtyi syvällisesti jo 22 vuotta sitten työskennellessään Helsingin yliopistossa Inkerin itkuvirret -hankkeessa. Omakohtaista äänellä itkemistä hän on harrastanut säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien, ja vuodesta 2015 lähtien hän on ohjannut itkuvirsityöpajoja ja -retriittejä, myös tilauksesta. Hän antaa lisäksi itkuohjausta myös yksilövastaanotoilla, luennoi säännöllisesti itkuvirsistä ja luonnonuskonnoista sekä kirjoittaa näistä aiheista mm. Magiaa ja maadoittumista -blogiinsa. Katariina on toiminut pitkään Lehto ry:n aktiivitehtävissä, jonka puitteissa hän on järjestänyt ja ohjannut lukuisia tapahtumia, työpajoja, piirejä ja rituaaleja.
Palautetta aiemmista itkutapahtumista
”Kiitos vielä ihanasta itkupäivästä, oli pitkän aikaa kevyt ja vahva olo. Ja vahvisti tunnetta että tätä haluun lisää!”
”Oli upea kokemus. Sain käsiteltyä vaikeaa kokemusta ja tunnetta.”
”Seuraavien päivien oloista vielä: on tullut pysähdyttyä herkemmin itsensä äärelle, vain olemaan ja tunnustelemaan. Retriitin jälkeen tuli vahvemmin sellainen olo, että on aika rohkaistua ilmaisemaan itseään enemmän.”
Ilmoittaudu
Ilmoittaudu itkupäivään sähköpostitse osoitteella katariina (at) tunnesukellus.fi
Seuraa myös tapahtumasivua Facebookissa